kuulin tuossa juuri juttua jostain koirasta joka oli "hyökännyt" pienemmän koiran kimppuun. (ei siis ollut tapahtunut mitään vakavaa, koira oli vain hieman yli-innostunut)
tästä nyt oli sitten lähtenyt kauheat keskustelut, kuinka tämä koira pitäisi lopettaa jne, vaikka koira ei ollut muuta kuin haukkunut ja murissut tälle toiselle koiralle.
itseäni alkoi niin säälittää tämä koiran omistaja, kun oli sattunut kohdalle niin kyrpiintynyt persoona. ja mieleeni tuli heti oma kokemukseni tuon tyylisestä henkilöstä.
raskaana ollessani, koirallamme oli todella suuri puolustusvietti (joka on nyttemmin hellittänyt), eikä kukaan saanut edes katsoa päälleni, saatika jutella kanssani. jouduin sitten koiran kanssa lääkäriin (anaalirauhaset tulehtuneet, eikä tämä auttanut yhtään koiran pahantuulisuuteen) ja otin koiran heti sisään, kun ei siellä muita ollut. luulin pääseväni heti lääkärille, mutta hänellä olikin muita kiireitä ja sisään alkoi tulla lisää koiria. noh, meidän sessuhan ei tästä oikein tykännyt, vaan alkoi räyksyttää ja kiskoa.. minä tyhmä kun olin jo kuonokopankin ottanut pois.. olin niin säälittävä näky ison mahani ja ison koirani kanssa, että sain mennä huoneeseen odottamaan. unohdin kuonokopan kuitenkin odotusaulaan, ja kun menin sitä hakemaan meidän koira hyppäsi oven auki ja syöksyi saman tien juuri ovesta saapuvan koiran luo. eihän ricky mitään muuta tehnyt kun haukkui ja murisi, mutta tämän koiran kanssa tullut mies alkoi potkia sitä ja huusi että "koita nyt saatana pitää tuo koirasi kurissa!" "tuollaisia tappajakoiria saisi pitää vapaana, toivottavasti se on tullut tapettavaksi ettei minun tarvitse sitä tappaa!" ja tämä siis vain haukkumisen takia.. onneksi viimein sain rickyn komennettua takaisin huoneeseen ja rauhoittumaan. kun lääkäri vihdoin tuli, alkoi räksytys uudelleen, ja itkuhan minulta pääsi kun en pystynyt mitään mahani kanssa tehdä. onneksi lääkäri oli hyvin ymmärtäväinen ja tiesi miten toimia tilanteessa. hän antoi rickyn haistella ja niin koira rauhoittui ja voitiin alkaa vihdoin puhua koiran "sairaudesta". itselleni jäi tilanteesta niin paha mieli, että en ole käynyt koiramme kanssa lääkärissä sen jälkeen. vaikkakin tuota puolustamista ei ole enää synnytyksen jälkeen ollut, ja koirienkin ohitus onnistuu jo suhteellisen hyvin. hui, menee aivan kylmät väreet ja tippa on linssissä kun muistelen :)
kuitenkin, itseäni ärsyttää tuollaiset paremmat ihmiset joiden koirat ovat niin hemmetin täydellisiä ja joille ei ikinä satu vahinkoja! argh!!!!!! jälkeen päin toivoin että ricky olisi purrut sitä äijää persuksiin, mutta onneksi ei sentään, tiedä vaikka siitä olisi se tappotuomio oikeasti tullutkin..
onneksi maailmassa on myös niitä ymmärtäväisiä ihmisiä :) ai niin, meillä muuten on 2,5 vuotias uros saksanpaimenkoira, ricky.
